Kiusaa kosketuksella

Kutita sormenpäillä poskeani

Kiusaa hennolla kosketuksella

Huulillasi sulata ihoni huurre

Tee minut hulluksi halusta

Kiedo minut tuoksuusi

Huulillasi piirrä vartaloni rajat

Hengitä syviä huokauksia niskaani

Vie tajuntani sanoillasi

Huulillasi vangitse minut kokonaan

Kun lopetat

Pyydän

Tee se uudestaan

Liekki kämmenellä

Liekki kämmenellä kuljen kotiin
Suojelen sitä painavilta pisaroilta

Kerran kerroit minulle tarinan
Liekistä elämän tulessa

Kuinka se  pienenä valona
Erottuu punaisen tulen loimutessa

Sinun nukuttua pois
Sen yritin metsästää

Kämmeneeni sain
Sinulle lahjaksi viimeiseksi

Mutta sammui liekki
Ennen kuin luoksesi ennätin

Siksi itken
Kyyneleitä haudallasi

Liekin jäljet
Kädelleni palaneet

Aina tulevat
Sinusta muistuttamaan

Liian kylmä kuolla

Kun kävelee
 lasin lailla rikkoutuu jää

 Jalkojen alla
 kuihtuneet lehdet

Katoaa aika
hiutaleiden leijuessa

Liian kylmä kuolla
syksyn taittuessa talveen

Vie elämän pois
tuuli ja halla

Jättää kuivat
kuoret taakseen

Liian kylmä kuolla
syksyn taittuessa talveen

Sinulle kuulun

Kutita huulillasi hiljaa ihoani
Silitä kädelläsi siipiäni
Anna minun puhjeta kukkaan vartalosi alla

Kiedo kätesi ympärilleni
Vie minut yhä lähemmäs taivasta
Anna minun tehdä sama sinulle

Kaiken sen jälkeen
Pidä minua lähellä
Kiedo peitteisiin ja anna yön laskeutua

Sinulle antaudun
Sinun eteesi polvistun
Sinulle kuulun

Kuisketta

Kuiskii tuuli tavuttain sanoja
Kertoo hiljaisena huminana tarinaa

Kuuntelee kuu kuisketta
Hymyillen hapuilee haaveita

Lähettää säteitä illan pimetessä
Unelmia uniin haaveita halaville

Taivaan tähtien loisteessa kulkee
Tarina auringon paisteesta kertova

Tarua kauniista pallosta kultaisesta
Vain tuulelle itsensä paljastaneesta

En tiedä

En tiedä tuskasta,
en onnesta

En kaipuusta korventavasta.

En tuulista,
en auringon säteistä.

En tiedä elämästä.
en sen arvosta.

En tiedä sinusta,
en minusta.

Mutta sinä varmaan kerrot sen minulle.

Kun lähden luotasi

En jätä kyyneliä valumaan poskillesi,
en huuliasi vapisemaan.

En aio sanoa kaiken olevan taas hyvin,
en aio valehdella.

Kun lähden luotasi,
en enää palaa.

Vie pois

Vie pois turha huoli
mieliteot huonot
kauhein painajainen maailmassa

Vie pois tämä päivä
sekä huominen
härnäävät haaveet
unelmien viimeiset sirpaleet
kaikki kaunis katoava

Vie pois hetki ennen elämää
tai hetki ennen kuolemaa
lapsen itku
lapsen nauru
narina keinutuolin
rahina sanomalehden

Vie pois
turhuus
tarve
puute
kaipaus
kaiho
ilo
suru
kaikki tunteet turhat

Se hetki ennen

Se hetki ennen

Kun nostan katseeni

Se hetki kaunein maailmassa

Se hetki ennen

Ja tunne siitä, että katsot

Että näet

Se hetki ennen

Kun kosketat hiuksiani

Hipaiset huulillasi

Se hetki ennen

Ääntäsi käheää

Sanoja hiljaisia

Se hetki ennen

Kun tiedän

Tiedän  sinun rakastavan

Järvi

Veden pinta väreilee,

omia aikojaan.

Keinuttaa lumpeen kukkaa,

tuudittaa laineillaan.

Joutsen valkoinen

pintaa halkoo hiljalleen.

Poikasineen kulkee mukana virran.

Veden pinta mukana aaltojen,

hyväilee ihoa.

Varpaat puhkovat kuplia.

Hymy huulilla,

aurinko kasvoilla.

Saippuakuplat

Saippuakuplat puhkoutuvat sormieni alla


Tahmaavat käteni



Silti

Lapsen nauru riittää unohtamaan murheet

Halaus lämmittää auringon kanssa kilpaa



Silti

Palaan pian ajatuksiini

Kietoudun itseeni



Mutta tämä hetki

Saippuakuplat ja aurinko

Ne ovat vain meitä varten

Isän ja Äidin kesä runo

Käki kukkuu
Äiti nukkuu
Isä hukkuu

Taivas

Sininen loputtomuus pääni päällä.


Pilvien takaa loistaa aurinko.

Haluaisin kehystää taivaan,

laittaa sen ympärille kultaiset raamit

ja ripustaa seinälle.

Haluaisin astua kehysten sisään

ja matkata pitkin pilviä.

Laskea auringon säteet

ja kerätä niistä sinulle kimpun.

Haluaisin kanssasi katsoa auringon nousua pilven reunalla,

pitää kädestäsi kuun loisteessa.

Haluaisin etsiä sinulle kirkkaimman tähden

ja tehdä siitä korun sormeesi.

Kehystän sinulle taivaan kultaisiin kehyksiin.

Keinu

Keinutaan hiljaa.


Pidä kunnolla kiinni.


Lisätään vauhtia.


Mennään lujempaa,

lujempaa.

Kiidetään korkeammalle,

tuulen mukana.

Älä vain päästä irti,

sinulla ei ole siipiä.

Et lennä pois,

löydät itsesi maasta.

Loukkaat vain itsesi.


Älä päästä irti!

Ei!

Omakuva

Yksinkertaisia sanoja.


Pieniä hymyjä.

Ujoja katseita.

Kirkkaita värejä.

Haalistuneita kirjoituksia.

Hiljaisia toiveita.

Lempeitä ajatuksia.

Kovia iskuja.

Päättäväisiä tekoja.



Omakuva ihmisestä.

Naisesta.

Tytöstä.

Tänään

Tänään leijun taivaankannella,


pujahtelen tähtien lomassa.

Hymyilen kuunsäteitä ja nauran auringonpaistetta.



Tänään olen oma itseni,

kuuntelen sirkkojen viulukonserttia.

En teeskentele olevani samaa mieltä,

uskovani samoihin asioihin.



Tänään tanssin lumihiutaleiden kanssa,

ja itkustani sade saa voimansa.

Tänään saan olla oma itseni,

en teeskentele olevani minä.

Minä olen

Kuuleeko kukaan?


Olen täällä, pimeässä.

Onko siellä ketään?



Istun täällä, kovalla maalla.

Näkeekö kukaan?



Itken täällä, jäisiä kyyneleitä.

Välittääkö kukaan?



Olen täällä, maailmassa.

Olen olemassa.

Minä olen.

Olen.

2:11

Yritän nukahtaa.


Painan pääni tyynyyn ja suljen silmäni.

Tunnen tikityksen aivoissani.

Tikarit uppoavat suonien läpi.



Olen pääsemässä uneen.

Veri valuu korvista ja värjää lakanan.

Hiki nousee iholleni,

kouristukset valtaavat jäseneni.



En saa unta, avaan silmäni.

Tikitys vaimenee ja veri imeytyy takaisin pääni sisään.

Tikarit ruostuvat ja katkeavat pois.



Miksi en pysty nukkumaan?

Luuranko

Pelkään, en uskalla katsoa.


Seison silmän kiinni ja värisen kylmästä.

Rohkaisen itseäni, avaan silmäni hitaasti.

Luuranko peilissä olen minä.


Kuka sanoi syömishäiriön olevan kaunista?

Älä usko sanaakaan

Se kaikki painaa liikaa.


Painaa selkäni kumaraan ja järsii sydäntä.

Kaikki tuska valuu verisuonia pitkin ympäri kehoa.

Se polttaa sormenpäihin reiät, joista veri hitaasti tippuu maahan.

Pienistä punaisista pisaroista syntyy tulviva puro jalkojeni alle.



Kipu valtaa vartaloni.

Kouristukset saavat niveleni jäykistymään.

Kuume aaltoilee ihollani.

Kaadun, veri sotkee valkoiset vaatteeni.

Tahmea kangas takertuu iholleni jäätäen.

Veri värjää hiukseni, saa ne takkuuntumaan, kietoutumaan toisiinsa.



Puren huultani kiljuen.

Korvani tukkeutuvat huudoistani, kun tikarit uppoavat aivoihini.

Kääntyvät siellä upoten yhä syvemmälle, repien vanhat haavat auki.

Sydämeni huutaa.

Se haluaa vielä sykkiä, mutta kaikki veri tyhjenee suonista.

Kylmyys tunkeutuu ihoni alle.

Selkäni alla kangas jää kiinni jähmettyvään verilammikkoon.

Luulen olevani hullu

Uskotko, jos sanon pelkääväni aamua?


Sen kalpeita valon säteitä ja lämmintä kastetta?



Uskotko, jos sanon kaipaavani yötä?

Sen pimeyden lohduttavaa turvaa?



Uskotko, etten saa öisin unta,

koska kidutan itseäni ajattelemalla kuolemaa?

Että mietin, kuinka pääsen eroon kaikesta ikävästä?



Olen oikeasti outo, ja ylpeä siitä.

Mutta luulen olevani hullu.



Luulen olevani hullu, ja siksi kirjoitan tätä.

Todistaakseni kaikille sen pitävän paikkaansa.

Yksinkertaista

Ota kädestä kiinni.


Pidä siitä lujaa.

Älä päästä irti.

Katso silmiin.

Älä käännä katsetta.



Yksinkertaista.



Suojaa tuulelta ja sateelta.

Älä jätä turvattomaksi.

Pysy lähellä.

Älä koskaan lähde pois.



Yksinkertaista.



Rakasta ainiaan.

Voisiko joku kertoa, miksi olen olemassa?

Osaan kirjoittaa rakkausrunoja,


ajatuksia toivosta.

Osaan kirjottaa haikeita sanoja kuolemasta,

toivosta päästää irti kivusta.

Mutta en pysty kirjoittamaan, mitä oikeasti tunnen.



Mitkään kirjoittamani sanot eivät riitä kuvaamaan kuinka rintaani kivistää.

Kuinka patoan kaikki asiat sisälleni ja yritän selviytyä yksin niistä.



Kukaan ei pysty auttamaan minua, koska en anna.

En pysty kertomaan kenellekään kuinka minuun sattuu.

Kuinka haluaisin nauttia elämästä, mutta pidän kuolemaa parempana vaihtoehtona.



Tunnen ihmisiä, jotka toivovat minulle hyvää, jotka haluavat minun selviytyvän.

Mutta en voi puhua heille.

En voi kaataa heidän niskaansa sitä kaikkea pahaa mikä sisälläni on.

He eivät ymmärtäisi.

Pitäisivät minua hulluna.



Tätä menoa minusta tuleekin hullu.

En pysty avautumaan kenellekään, joten kuljen naamari kasvoillani päivästä toiseen.

En voi päästää irti tai murrun.

Hajoan ja muutun kasaksi tuhkaa, joka pienestäkin tuulen vireestä katoaa.



Siltä minusta tuntuu.

Kuin koko elämäni, maailmani pilkkoutuisi pieninä palasina tuuleen ja häviäisi.

Ja minut unohdettaisiin.



Kuinka moni muistaa minua edes nyt?

Elävänä, hengittävänä?

Ei moni.

Ystävillenikin olen olemassa vain kun olemme samassa huoneessa.

Muuten en ole heille mitään.



En ole mitään itsellenikään.

Haluaisin päästä pakoon omaa elämääni ja unohtaa sen.

Haluaisin vuodattaa pois kaiken kivun ja sulkea silmäni.

Mainos

Kiroan sen päivän.


Kiroan sen kaikkein alimpaan ja menen itse perässä.

Sadattelen kovaan ääneen.

Sadattelen ja itken silmäni punaisiksi.



Mainos ilkkuu kyynelteni takaa ja saa minut taas muistamaan.

Muistamaan sen kaiken, mitä sinusta halusin unohtaa.

Kuinka kasvoillesi leviää hidas hymy,

kuinka silmissäsi on tähtiä.



Kiroan sen päivän ja putoan samantien Helvettiin

Sinä ja ne muut

Nauru,


ilkeä nauru korvissani kävelen pois.

Pidätän kyyneleitäni, kun sanat osuvat selkääni.

Miksi minä?



Etsikää joku toinen,

jättäkää minut rauhaan!

En ole tehnyt mitään,

olen vain olemassa.

Juorut,

ilkeät sanat, jotka viiltävät syvälle.

Satuttavat oikeasti.

Miksi minä?

Antakaa minun olla,

lopettakaa!


Sinä ja ne muut,

kiusaavat haavoittuvaa.

Repivät arvet verille ja heittävät hiekkaa silmille.

Jättävät kitumaan, maahan makaamaan.

Mustelmilla sisintä myöten,

arvet luihin asti.

Arvet säilyvät iholla ainiaan.

Haavat eivät lakkaa vuotamasta.

Miksi minä?

Silmät

Kyyneleiden noustessa silmiini, olen yksin.


Kukaan ei saa tietää, kuinka paljon elämä minua satuttaa.



Kukaan ei halua paljastaa heikkouksiaan maailmalle.

Minun heikkoukseni on elämä itse.



Silmiini nousseet kyyneleet.

Kuulen niiden valuvan alas poskiani pitkin.

Näen niiden jättämät jäljet katsoessani peiliin.



Silmiini sattuu.

Ja silti minun on pakko hymyillä.

Viimeinen tilaisuus

Sinulla oli tilaisuus voittaa minut takaisin.


Sen sijaan kävelit pois.

Unohditko sanoneesi rakastavasi minua?

Että et koskaan luovu minusta?



Jossain vaiheessa päästit kädestäni irti.

Otit askeleen taakse.

Jätit minut seisomaan yksin.

Ottamaan yksin vastaan likaiset lauseet tulevaisuudesta.



Sinulla oli tilaisuus voittaa minut takaisin.

Enkö ole sen arvoinen?



Ehkä joskus unohdan sinut.

Ehkä en.

Kertoisitko?

Kertoisitko miltä tuntuu, kun maailmastasi puuttuu värit?


Miltä se tuntuu, kun näkee kaiken harmaana?



Kertoisitko miltä tuntuu, kun ei tunne kosketusta iholla?

Miltä se tuntuu, kun ihmiset eivät huomaa?



Huuda kaikille tunteesi!

Huuda kaikki tuska sisältäsi!

Huuda, kunnes keuhkosi repeävät!



Kertoisitko miltä tuntuu viiltää puukolla ihoa?

Miltä se tuntuu, kun veripisarat valuvat rannetta pitkin?



Miltä se tuntuu, kun kukaan ei välitä

Jään alla

Painan käteni vasten jään sileää pintaa.


Kuljetan huuliani sitä pitkin.

Vesi hyväilee ihoani.

Kylmä.

Jalkani eivät tavoita pohjaa.

Kellun jään alla ja odotan.

Ehkä jo seuraava hetki vie minut pois.

Ehkä on enää tunne mitään.

En kylmää, en kipua.

Silloin

Kerro minulle salaisuutesi,


minä kirjoitan ne tähtiin.

Sieltä kuka tahansa ne voi lukea.



Silloin sinä käännät selkäsi.

Kävelet pois, etkä enää puhu minulle.





Silloin minä nauran, kunnes nauruni muuttuu kyyneleiksi

Syntymä

Kun minä synnyin, kukaan tärkeä ihminen ei kuollut.


Kun minä synnyin, maailmassa ei tapahtunut luonnonkatastrofia.



Kun minä synnyin, äitini hymyili minulle.

Kun minä synnyin, siskoni kosketti kättäni.

Kun minä synnyin, isäni otti minut syliinsä.



Kun minä synnyin, en tiennyt kivusta.

Kun minä synnyin, en tuntenut tuskaa.



Nyt tiedän, mutta olen silti onnellinen, että minä synnyin.

Västäräkki Vääräsääri

Västäräkki Vääräsääri kipitti laituria pitkin




Tyytyväisenä katseli, pyrstöänsä heilutteli



Ylös, alas, ylös, alas, pää keikkui koko ajan



Kauemmaksi hypähteli, liikahdusta kummallista



Katsojansa olemusta, outoa ja hassunlaista



Västäräkki Vääräsääri kipitti laituria pitkin

Ehkäpä

Ehkäpä eilinen ei enää muista minua.


Ehkäpä huominen ei huomaa minua.


Ehkäpä kukaan ei kuule minua.

Ehkäpä minä jaksan kantaa taakkani.

Ehkäpä kaikki loppuu pian.


Ehkäpä jälkeni peittyvät lumeen.

Ehkäpä sade huuhtoo kyyneleeni mereen.


Ehkäpä kaikki on unta.

Let me

Let me cry


Let me go

Let me stand on my own



Let me pray

Let me stay

Let me find my way

Aistimuksia

Silmissäni kuvia kuolevista lehdistä.


Auringonkukan terälehtiä, jotka revin irti.

Puita, joiden alastomat oksat katsovat kohti taivasta.



Korvissani narisevien ovien itku.

Harmaan ladon pimeydessä kulkevien olentojen askeleet.

Taivaan kyynelien iskut päreisessä katossa.



Ihollani kesäisen yön huurteen.

Tuulen kuiskauksen, joka repii hiuksiani.

Päivän lämmön, joka polttaa ihoni rikki.

Tähdissä

Alakuloisia unelmia tähdet riiputtavat sakaroissaan.


Lentäessään tiputtavat haalenneita haaveita kuin sadepisaroita.



Putoavat haaveet värjäävät kauhtuneen lakakan, joka on unohdettu pyykkinarulle.

Värjäävät sen muistoilla ja sydämen sirpaleilla.

Alakuloisilla unelmilla ja haalenneilla haaveilla.



Iholla ne ovat kuin lämpöisiä vesipisaroita.

Ne kutittavat valuessaan paidan kauluksesta sisään.

Ne kiusaavat.

Ne haihtuvat.

Miksipä

Miksipä minä mistään välittäisin.


Ei ole tarvetta tuntea.



Kaiken saa vain kerran elämänsä aikana.

Se on ollut ja se on mennyt.



Miksipä sen perään itkisi.

Mustaa kynsilakkaa

Naisen kynnet ovat mustat.


Huulilla viileä hymy.

Vaaleat hiukset silmillään katsoo minua.

Kuka hän luulee olevansa?

Minua parempi?

On minullakin mustaa kynsilakkaa.

Minusta

Lahjakas. -Kuka, minäkö?


Iloinen, silloin tällöin. -Oikeesti harvoin.

Hyvää seuraa. -Kenen seurassa oikeen oot?

Sisäisesti todella kaunis. -Käännetään nahka sit ympäri.

Hyvännäköinen. -Sokeako oot?

Syntymähumala. -Myönnän.

Arvokas ihminen. -Money, money, money...

Kiltti. -OK, niin olen.

Runoilija. -Onko sulla LUKIHÄIRIÖ?

Tavallinen, mutta persoonana mahtava. -Minähän se...





Kiitokset Teresalle, joka antoi runooni alkuosat

Sateisin silmin

Kun katselee maailmaa sateisin silmin


Ei näe sen kaikkia värejä

Kun katselee maailmaa sateisin silmin

Ei voi ymmärtää sen kauneutta

Kun katselee maailmaa sateisin silmin

Ei muista syytä elämälle

Kesken

Olenko koskaan kertonut siitä kuinka




Sanoinko sanani loppuun



Olenko



Mitä



En ymmärrä

Totuus

Minut on niin helppo unohtaa

Täydellinen ihminen

Täydellinen ihminen


Hän tietää

Mistä tulee

Mihin menee

Kuka hän on



Täydellinen ihminen

Hän tietää virheensä

Mutta ei peitä niitä



Täydellinen ihminen

Tunnistaa itsestään sen

Ettei ole täydellinen

Puhutko koskaan yölle

Kulutatko koskaan yötäsi miettien kuolemaa


Puhuen vähyydestäsi mustalle taivaalle



Kertooko ääni pääsi sisällä tarinaa lapsuudestasi, kuin puhuisit jollekin joka aidosti kuuntelee

Niin kuin kukaan ei olisi koskaan kuullut ääntäsi



Puhutko koskaan yölllä taululle seinälläsi kuinka kaipaat lämpöä

Kaipaat kättä pitämään kiinni ettet jää peiton alle kuihtumaan



Saatko unesta kiinni toivoen ettei se koskaan pääty

Haluatko palata maailmaan jossa et tunne paikkaasi



Puhutko koskaan yöllä itsellesi vääntyneitä sanoja

Kertaus

Kerrataanpa tämä




Sinä, minä, me



Ei tule onnistumaan




Etkö voisi olla joku muu



Enkö minä voisi olla joku muu





Vielä uudestaan



Me emme ole mitään



Sinä olet sinä



ja minä en ole mitään

Kun kirjoitan

Kun kirjoitan, kirjoitan väärin


En katso sormiani, jotka kulkevat näppäimillä



Korjaan virheitä

Mutta silti

Löydän aina virheen



Kun kuuntelen, kuulen väärin

Sanat eivät osu kohdalleen pääni sisällä



Korjaan sanat myöhemmin

Tämän hetken en jaksa välittää miten sanoma vääristyy



Kun näen, en huomaa värejä

Mustavalkoinen maailma on niin kaunis



Korjaan värit liian kirkkaiksi kunhan olen ensin nauttinut harmaasta lumisateesta

Harmaasta lumisateesta, joka sataa mustaan maahan



Kun tunnen, en erota kylmää kuumasta

Poltan käteni sitten myöhemmin

Nyt upotan käteni kiehuvaan veteen

Se jäädyttää sormenpääni

Tähän kuuluisi laittaa kiinnostava otsikko

En tiedä kuka lukee sanoja, jotka eivät mene oikein


Ne vain haluvat huomiota, mutta eivät herätä kiinnostusta



Ne ovat vain pieniä sanoja, jotka täyttävät tyhjiön



Ne pienet sanat kertovat tarinaa

Tarinaa, kuinka maailma pyörii ilman apua



Mutta ne sanat ovat tavallisia

Eivät suuria, erikoisia



Ne sanat kantavat huomiseen

ja siitä eteenpäin

Sielu kaupan

Osta hyvä sielu


vähän käytetty, melkein kuin uusi



Laitetaan kaupanpäällisiksi aivot

ei sisällä ajatuksia



Myytävänä vain rajoitetun ajan



Nopean ostajan etuna vielä sydän

vain koristekäyttöön

patterit eivät sisälly hintaan



Ei palautusoikeutta

Toive

Koverran sydämeeni reiän ja pujotan siitä ketjun


Ketjun kierrän sieluni ympärille ja kiinnitän lukolla



Tunnen itseni lapseksi, pieneksi ja särkyneeksi

Istun iltaisin puristaen nallea sylissäni

Toivoen parempaa huomista



Lukon avaimen piilotan silmieni alle

Paikkaan, jonka jokainen näkee, muttei halua huomata



Tunnen itseni vanhaksi, hauraaksi ja kuolevaksi

Istun iltaisin puristaen sylissäni muistoja

Toivoen parempaa huomista

Ja silti olen yksin

Olen monta kertaa ojentanut käteni


Pyytänyt apua

Etsinyt turvaa ihmisistä



Ja silti olen yksin



Olen monta kertaa itkenyt kipuani

Kaivannut lohduttajaa

Olkapäätä tyynykseni



Ja silti olen ykisin

Tieni

Älä työnnä minua eteenpäin


Anna minun levätä vähän aikaa

Tiedän, että minun on lähdettävä liikeelle, mutta anna minulle hetki



Älä ohjaa minua suuntaan, johon en halua kulkea

Löydän kyllä tieni, jos vain annat minun etsiä



Aion kulkea matkana loppuun, mutta haluan edetä omaan tahtiin

Älä työnnä minua eteenpäin ennen kuin olen valmis kulkemaan



Anna minun levätä vähän aikaa

Tiedän, että minun on lähdettävä liikeelle, mutta anna minulle hetki

Sanat

Kuinka saisin sanoiksi kaiken mitä tunnen?


Osaisin kertoa Sinulle ja antaisin Sinun auttaa.

Sanat ovat liian suuria mahtuakseen suustani.



Ne kiemurtelevat kielelläni.

Tukkivat nieluni.

Eivät tule ulos.



Kuinka saisin sanoiksi kaiken sen mitä pyöritän sisälläni?

Kuinka kuulisit kuiskaukseni pimeässä ja tulisit luokseni?



Sanat ovat liian vaikeita.

Herkkiä.

Haalistuneita.

Uusi ilme

Päätin eilen hieman uudistaa blogin ilmettä. Uusi on sitten paljon pirteämpi ja kesäisempi kuin vanha. Toivottavasti pidätte.

Kesäinen sade

Ei näe kyyneleitä kasvoilla
Jotka sade on huuhtonut
Ei kuule pyyntöä huulilta
Jotka sade on huuhtonut
Ei tunne kevyttä kosketusta sormien
Jotka sade on huuhtonut

Sade on huuhtonut pois kaiken
Mikä koskaan on mitään merkinnyt

Kiitos

Kiitos siitä, että olet unohtanut minut.


Näen sinut niin onnellisena.

Sinä et edes huomaa minua enää.



Kiitos, että olet unohtanut minut.

Elämäsi voi taas jatkua.

Se on niin paljon iloisempi,

parempi ilman minua.



Kiitos, että et muista minun kyyneliäni.

Rakkaudentunnustus

Minun piti kirjoittaa rakkauden tunnustus,


mutta kenelle sen osoitan?



En ole vielä tavannut,

tavannut sitä, joka saa henkeni salpautumaan.



Sitä, joka saa minut tuntemaan itseni sateenkaareksi.



Kenelle osoitan tämän tunnustuksen?



Minä rakastan Sinua, ja kerron sen kun kohtaamme

Haaleaa vettä

Olen tulta, olen jäätä


Olen haaleaa vettä



Olen kuollut, olen elävä

Olen haaleaa vettä



Olen luuta, olen verta

Olen haaleaa vettä



Olen tuulta, olen sadetta

Olen haaleaa vettä



Olen sirpaleita särkyneen peilin



Olen mutaa lammikon pohjalla



Olen vain haaleaa vettä,

unohdettu lasiin yöpöydän kulmalle

Vanha hautausmaa

Kuinka monta tarinaa

Pystyy harmaa kivi kertomaan

Kauan sitten eläneistä

Aikanaan menehtyneistä

Kuka oli tuo nainen, joka lapsensa joutui hautaamaan

Kuinka paljon hän elämässään surikaan

Kuka oli tuo, pelkkä nimi ristissä

Kirjaimissa kuluneissa, häviävissä

Mikä hänet kuoleman sai kohtaamaan

Saattoi hautaansa makaamaan

Kuka pystyisi meille kertomaan

Kaikki tarinat vanhan hautausmaan

Kauan sitten syntyneiden

Kauan sitten menehtyneiden

Kuka oli tuo mies, talon isäntä vai torpparin poika

Kertoiko hän talvi-iltoina lapsilleen tarinoita

Ehtikö hän kokea rakkauden

Kohtaamisen kahden sydämen

Unohtuvatko lopulta kaikki tarinat

Kun hautausmaan muurit sortuvat

Peittyvätkö ristit heinään

Jäävät puiden hämärään

Unohdetaanko meidätkin ajallaan

Kun makaamme alla maan

Näkeekö joku joskus vielä kiven

Ja siihen kirjoitetun nimen

Muistaa kuulleensa tarinan

Isoäitinsä kertoman

Ajasta, elämästä vaikeammasta

Unelmista, haaveista paremmasta

Kuka oli tuo pieni lapsi, joka aikuiseksi kasvanut ei

Tauti vai mikä, joka aikaisin hautaan vei

Istutettiinko haudalle kukkia kasvamaan

Vai unohdettiinko lapsonen heti poveen maan

Kovin harva enää muistelee

Vielä harvempi vanhoja kyselee

Peittyy pölyyn viimeinen, hiljainen tarina

Ja haihtuu iltaan hautausmaan portin narina

Sekaisin

Näetkö koskaan unta valosta?
Kuinka se kietoo sinut viitallaan ja vie pois pimeästä?

Minä en.

Pimeys on aina läsnä.
Se kiehtoo minua.
Saa minut värisemään kylmästä.

Valo saa värit nauramaan.
Kadottaa varjot.
Haihduttaa pelot.

Kuuntele.

Hiljaisuus puhuu.
Kertoo meille valheita.

Tunne.

Hiljaisuus saa ihon huurtumaan.
Kohmettaa liikkeet.

Katso.

Hiljaisuudessa ei ole mitään.
Kadotaan.

Sulava iho

Valuen paljastaa
Punaisen lihan
Valkoiset luut

Haihtuu tuuleen iho
Maahan putoaa liha
Kaatuu luinen ihminen

Varisee maahan kuihtuneen kyyneleet
Katoaa yksinäinen ihminen

Ruusu piikkeineen

Yhden ruusun muistoihin painoin,
sen toit sateisena iltana

Yhden ruusun, terävine piikkeineen,
ne kämmeneeni painautuivat

En sanaakaan sanonut,
suudelmaan syöksyimme

Huulten erotessa,
hiljaisessa illassa

Sinä lähdit,
minä jäin

Ruusun piikit ihossani,
verta valuen

Minä en kadu,
en mitään

En Sinua,
en mitään