Turvaan

Minä vien sinut maailman ääriin,
Jotta olisit turvassa.
Ojenna vain kätesi,
Kiedon sinut syliini.

Vien sinut maailman rannoille,
Pois keskeltä surun ja kaaoksen.
Paina pääsi olalleni,
Minä en päästä irti.

Kuljen kanssasi läpi sumuisen aamun,
Myrskyisen yön sekä tuulen ja lumen.
Pysy vain lähellä,
Minä sulatan jäätyneet kyyneleesi.

Minä vien sinut vihreisiin laaksoihin,
Tuoksuvien kukkien keskelle.
Painan huuleni huulillesi,
Ja lupaan,
Sen lupaan,
Olet turvassa.

Vinski

Niin kauan jaksoit kulkea edellä,
Koettaen kampata.
Ruokaa aina maukumassa,
Nenää nirpistämässä.

Niin pienenä saavuit,
Sydämet valloitit.
Kaikki sinut muistivat,
Tulevat muistamaan.

Parhaan tuolin aina valtasit,
Patterin päällä makasit.
Lämpimään paikkaan kaivauduit,
Tuskin unissasi liikahdit.

Nyt on tiesi päättynyt.
Kivut kaikonneet.
Hymyillen muistellaan,
Mustaa kissaa komeaa.

Odotan

Odotan sateen alla
kauniita sanoja, joilla viet minut pois.
Täyttämään lupauksia, jotka annoit
tuulen kieppuessa ympärillämme.

Odotan, kunnes sade on pyyhkinyt pois kyyneleeni.

Hiljaa odotan,
koska uskon vieläkin.
Sinuun uskon vieläkin, näiden kaikkien päivien jälkeenkin.

Odotan, kunnes sade on pessyt pois meikkini.

Käännytän pois kaikki muut,
jotka luonani vielä ovat.
Kunnes hekin ovat poissa.

Odotan, kunnes jalkani eivät enää kanna.

Odotan, kunnes en ole enää tässä maailmassa.

Odotan, kunnes

Kun se lähestyy

Kun viimeinen henkäys on lähellä,
olethan siinä vierellä?
Annat rauhaa, aikaa,
jotta viimeinen matka voi alkaa.

Leikkii hiljaa

Leikkii hiljaa pieni tyttönen,
kuuntelee riitaa oven takaa.
Painaa kädet korvilleen,
pyyhkii pudonneen kyyneleen.
Liikaa kuullut lupauksia,
särkyneitä sanoja.
Kaipaa rauhaa,
joten astuu ovesta.
Kulkee tien reunaa,
kunnes aurinko katoaa.

Taivas

Kuulen kaiun, kaukaisen äänen,

kertovan tarinaa taivaasta.

Paikasta kaikkein kauneimmasta.

Ei sinne löydä ihminen maasta,

ei sielu kehostaan karannut.

Kutsun saa harva,

vain muutama meistä.

Sinne päässeet,

onnelliset,

kuiskaavat tuntojaan tuuleen.

Kaiku kaukainen,

tarina taivaasta.

Vain tänään

Liikaa olen luottanut huomiseen
toiveisiin ja haaveisiin
Liikaa olen katsonut eilisee
toiveisiin ja haaveisiin
Tänään luotan itseeni
sanoihin ja tekoihin
Minuun itseeni
Vain tänään
sanon itselleni loppu elämäni

Kuu

Mustaan harsoon kietoutuen kuu nousee
Tuo pimeyden aallon yllemme
Tähdet kiipeävät, takertuvat taivaalle
Himmenevät hiljalleen, jäätyvät kiveksi

Mustaan harsoon pukeutuneena
Suru sydämessään
Kuu etsii kaipuuta
Paikkaansa taivaalla

Mustaan harsoon kietoutuneena
Kuu jatkaa matkaansa
Ei löytänyt paikkaansa
Katoaa aamun taa

Tibia ja ulna

Katkeavat sanat kuin hauraat luut

Jättävät kitumaan paahtavan auringon alle

Ei tunne katumusta

Ei mitään

Luut liian hauraat kantamaan elämän taakkaa

Kulkemaan tätä elämää

Ei tunne surua

Ei mitään

Murtuvat luut

Hautautuvat murheeseen

Unohtuvat mullan alle

Eivät näyt

Tuuleen kuiskatut sanat eivät kuulu
Eivät näy

Tuuleen huudetut sanat eivät kuulu
Eivät näy

Virtaan kirjoitetut sanat eivät säily
Eivät  näy

Vaikka se tuntuukin liian vaikealta

Otteesi poltti jäljen ihooni
Päivä päivältä muuttui tummemmaksi

Sanasi löivät minut maahan
Kun juoksin sinua pakoon

Suljin silmäni kaikelta
Sillä rakastin sinua

Tai luulin sen olevan rakkautta

Samalla kun mustelmani haalenevat
Tunteeni tekevät samoin

Sinulta sain vain tuskaa
Mustan viitan ylleni

Nyt yritän palauttaa värit elämääni
Vaikka se tuntuukin liian vaikealta

Kohtaaminen

Mitä ajattelet huomisesta,
kohtaammeko silloinkaan?
Vai kävelemmekö toistemme ohi,
vilkaisematta taakse?

Usein ajattelin hetkeä,
jolloin katseemme kohtaavat.
Onko se taianomainen,
kuten elokuvissa?
Pelkkää kuvitelmaa,
ei rahtuakaan totuutta?

Eilen se ei tapahtunut,
ei katseemme kohdanneet.
Ehkä huominen on meille,
se päivä jolloin tapaamme.
Kaksi tuntematonta kohtaavat,
huomaavat toisensa.

Tai ehkä ei.
Ehkä emme koskaan löydä toisiamme.