Kuu

Sanat ovat hukassa.
Vaikka kuinka etsin, en löydä.
Kierrän kuun ympäri sanojen perässä.
En näe jälkeäkään.

Kuu tietää suruni.
Se tietää kuinka tarvitsen sanoja.
Valheita.

Piirtäjä

Se ilmestyi hänen käteensä seitsemän tuntia syntymän jälkeen. Merkki ranteen sisäpuolelle, jota kukaan ei halunnut. Monimutkaisia viivoja mustalla värille ihon alla. Piirtäjän merkki.

Piirtäjä ei ole paha ammatti. Mutta sillä ei ole tulevaisuutta. Jokainen piirtäjän merkkiä kantava on aina poistunut maailmasta ennen 22 vuoden ikää. Piirtäjä oli ura ilman toivoa omasta elämästä.

Hänen vanhempansa vuoroin kirosivat, vuoroin rukoilivat jumalaansa. He vaativat tätä armahtamaan heidän esikoisensa. Turhaan. Piirtäjän merkkiä ei kukaan voinut poistaa. Hänet hylättiin.


Piirtäjä kantaa taakkanaan maailmaa. Hän saa voiman tehdä siitä paremman. Hän saa voiman tehdä siitä pahemman. Kyse on valinnoista.

Hänestä tuli nunnien kasvattama ja soturien opettama. Hän oppi velhouden salat siinä missä ruuanlaiton ja kirjonnan. Hänestä tuli vakava, tarkka, nopea, älykäs. Hänestä tuli piirtäjä, hänestä tuli Gestia.

Tunnetko maailman liikkeen?

Tunnetko maailman liikkeen?
Se pyörii ja saa pääsi sekaisin.
Tunnetko sydämeni sykkeen?
Se saa huoneen kaikumaan äänestään.
Tunnetko minut?
Minä saan silmäsi avautumaan maailmalle.
Minä saan Sinut koskemaan todellisuutta.

Näetkö maailman värit?
Ne saavat Sinut sokeaksi.
Näetkö minut?
Minä saan Sinut näkemään maailman kauneuden.

Kuuletko satakielen laulun?
Se saa Sinut nauramaan.
Kuuletko minun ääneni?
Se saa Sinut itkemään.
Minä saan Sinut koskemaan todellisuutta.

Hymyileekö aurinko?

Jos makaat nurmikolla sinisen taivaan alla, uskotko auringon hymyilevän?
Hymyileekö aurinko, jos tanssit kukkien täyttämällä kedolla?

Itkeekö kuu, kun painat poskesi tyynylle?
Loistavatko tähdet kirkkaammin, kun tunnustat rakkauden?

Hymyileekö aurinko?
Oletko sen arvoinen?

Ilman minua

Elämä olisi ihanaa, jos minua ei olisi olemassa.
Kaikki olisivat onnellisia ilman minua.

Kukaan ei kaipaisi oikeasti.
Elämä olisi helpompaa ilman minua.

Kukaan ei huomaa, jos olen joukossa.
Kukaan ei huomaa, jos olen poissa.
Kukaan ei huomaa.

Ilman minua kaikki olisivat onnellisia.

Sadepäivänä

Katselen kuinka sade valuu ikkunoita pitkin.
Muistuttaa minua kyyneleistä, jotka itkit, kun lähdin pois.
Oliko sinun pakko sanoa rakastavasi minua?
Minä en tuota sinulle kuin harmia. En ole sinun arvoisesi.

Astuin sateeseen ja jätin sinut itkemään pihaportaille.
Itkemään itsesi vuoksi.

Joka ikinen sadepäivä muistuttaa sinusta.

Näetkö unta?

Näetkö koskaan unta valosta? Kuinka se kietoo sinut viitallaan ja vie pois pimeästä? Minä en. Pimeys on aina läsnä. Se kiehtoo minua. Saa minut värisemään kylmästä. Hikoilemaan kuumasta.

Näetkö koskaan unta valosta? Sen vaalea varjo haluaa sinut puolelleen.

Minä näen unta. Minä näen unta kuinka kaikki valo haihtuu pois. Jättää minut seisomaan pimeyteen. Jättää minut yksin. Yksin.

Minä näen unta. Minä näen unta kuinka huudan mustan verhon takaa. Yritän saada ääneni kuuluviin. Huomaako kukaan minua? Kuuleko kukaan tuskaista huutoani?

Yksin.

Mitä minä haluan

Haluan kirjoittaa. Laittaa sanoja paperille ja antaa musteen kuivua.
Minä haluan nähdä sanojen muodostavan tarinan ja tarinan muuttuvan näytelmäksi lukijan silmien edessä.

Minä haluan luoda jotain uutta. Jotain mitä muut eivät osaa edes ajatella. Kertoa mitä ajattelen ja etsiä vastauksia kysmyksiin, jotka pyörivät päässäni.

Haluaisin

Haluaisin lentää lumihiutaleiden seassa,

koskettaa pilvistä taivasta.

Haluaisin kuiskia salaisuuksia keijuille

ja hyppiä puun oksalta oksalle.

Haluaisin pudota sadepisaroiden kanssa taivaalta

ja ropista ikkunalasiin.

Haluaisin valua kyyneleenä poskea pitkin.