Keskellä huonettani seisoo mies,
Hievahtamatta tuijottaa minua.
Kaivaudun syvemmälle peiton alle
Uskaltamatta sulkea silmiäni.
Kelmeä kuun valo loistaa miehen takaa,
Tehden tämän kasvot varjoiksi.
Toisiamme tuijottaen kuluu aika,
Kunnes auringon ensimmäiset säteet rikkovat taivaanrannan.
Hiljalleen mies hämärtyy valon sekaan,
Ojentaen viime hetkellä kätensä.
Kuiskaa, älä mene,
Ja katoaa valon tieltä.
Olemme valon leikkiä molemmat,
Ja varjot vain ennakkoluuloja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti